Pennut kasvaa erinomaista vauhtia, ja mennään jo yli 700g painoissa. Kaikki ovat hyvin tasaisia, joten punnitukset teen vaan jos nyt näen että joku olisi huomattavasti jäämässä "jalkoihin".

Mielettömiä eroja on tapahtunut niin meidän koirissa, kun myös näissä vasta-alkajissa.

Omat koirat on upeita. Mallan synnytyksen ajaksi laitoin Aadan pois nurkista vahitmasta, että Mallale tulee täysin rauha. Bojo ottikin sitten tämän asian hoidettavaksi, ja partioi "mummon mökin" lähellä, ja jopa nukkui siinä kulmassa missä sisäpuolella Mallan pentulaatikko on. Ja tämä paikka ei todella ole sille normaali, vaan se on meidän kotioven edusta.

No Aada sai sitten haisteltavaksi Mallan petialustoja, ja pääsi isolle pihalle takaisin torstaina. Ei minkäänlaista merkkiä siitä, että olisi häirinnyt Mallaa, vaan päinvastoin. Aada kulki Mallaa haistelmaan hitaasti korvat taakse vedettynä, ja häntä alhaalla rennosti heiluen. Joten tytöillä ei ollut tarvetta murista toisilleen laisinkaan, eikä Mallalle nousut turhaan suojeluhaluja sen enempää. Tämä ilmeisimmin todella johtuu siitä, että kantava ja synnyttänyt narttu todella nousee laumastatuksessaan, ja luontokin hoitaa asiaa, jolloin tilanne pysyy rauhallisena varmaankin jälkikasvun takia. Mukavaa aikaa on luvassa, sillä tämä oli NIIN positiivinen käänne näiden neitien yhteiselossa, etten olisi kuuna päivänä uskonut että Aada heittäytyy tuolle tasolle. Samoin Malla, sillä molemmat ovat erittäin itsevarmoja narttuja, ja siksipä eivät ole sopineet samaan läjään helposti, ja ovat todella möykänneet toisilleen todella tiukastikin...

Aadalla heräsi vahva hoivaamisvietti, oma pentue varmasti hyvässä muistissa, ja nyt on sitten Lumi saanut olla Aadan kohteena. Ja voi niiden välit on vahvistuneet todella upeasti, ja menevät nyt peräkanaa touhuilemaan, kun aiemmin Lumi touhusi enempi Bojon kanssa. No nämä on mukavia seurailtavia...

Malla jaksaa hyvin hoitaa pieniä, on paljon ulkonakin, kun pennut nukkuu tyytyväisenä massut pullollaan. Ja Malla tuleekin mielellään laatikosta jo pois lepäämään viileämmälle lattialle, taikka sitten välieteiseen olkien sekaan... ELi hienot tauot saa mamma hoidon lomassa. Joten näillä eväillä sitten mennään taasen...